PLUPS on ostanut lisää maata suojeluun Hartolan Isosuolta. Isosuon koillisosassa sijaitseva noin seitsemän hehtaarin varputurvekangas siirtyi säätiön omistukseen syyskuussa. Alue rajautuu säätiön suojelualueeseen, joka hankittiin viime vuonna. Kaupan jälkeen suojelusuon kokonaispinta-ala on runsaat 120 hehtaaria.
Isosuo sijaitsee Hartolan taajaman vieressä, ja nyt ostetun alueen läpi kulkee Hartolan kunnan retkeilyreitti.
– Hankimme Isosuolta alueita tavoitteena isompi suojelukokonaisuus, jonka voi kunnostaa luonnontilaisemmaksi, säätiön asiamies Marjo Kuisma sanoo. – Kunnostamisesta on hyötyä Isosuon luonnon monimuotoisuudelle, ilmastolle sekä Jääsjärven ja Tainionvirran vesien laadulle. Suojelun lisäksi tavoitteenamme on edistää Isosuon retkeilyä.
Isosuo on maakunnallisesti merkittävä lintujen pesimäalue ja muutonaikainen levähdyspaikka. Alueella levähtää muuttoaikoina muun muassa kurkia, hanhia ja vikloja. Isosuolla on havaittu uhanalaisia lintu- ja perhoslajeja.