Paremman Luonnon Puolesta -Säätiö on suojelemassa 27 hehtaaria lisää Hartolan Isosuolta. Säätiön omistama suojelupinta-ala suolla kasvaa noin 180 hehtaariin. Isosuo on valtaosin luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen keidassuo. Suo on maisemallisesti ehyt lukuun ottamatta luoteisosan turvetuotantoaluetta. Suota reunustavat rämeet, mutta sen keskiosissa on avoimia neva-alueita ja harvempaa pientä kituliasta mäntyä kasvavaa nevarämettä.
Isosuo on Etelä-Suomen laajimpia soita, jotka ovat jääneet valtakunnallisen soidensuojeluohjelman ulkopuolelle. Se on Päijät-Hämeen merkittävin lintusuo, tärkeä pesimäalue ja lintujen muutonaikainen levähdyspaikka. Alueella on pesinyt muun muassa kapustarinta ja liro. Muuttoaikoina Isosuolta on tavattu muun muassa jänkäkurppa, heinäkurppa ja ampuhaukka. Kohde on maakunnallisesti tärkeä kurkien kerääntymisalue, jonne kurjet kokoontuvat erityisesti yöpymään paikan rauhallisuuden vuoksi. Isosuo on myös uhanalaisiin perhosiin kuuluvan rämekarvajalan pohjoisimpia ja merkittävimpiä esiintymiä Suomessa; tämän kesän kartoituksissa havaittiin perhosen esiintyvän melko runsaana. Linnustollisesti kartoituksen merkittävin havainto oli liron pesintä suolla.
Säätiö on vuonna 2024 onnistuneesti ennallistanut laajoja alueita Isosuolla. Uudet aluekaupat mahdollistavat ennallistamistyön jatkamisen tänä vuonna. Partioaitta oli myös tänä vuonna vahvasti mahdollistamassa uusia aluehankintoja; hankinnat tehtiin osittain säätiön 2024 saaman Ympäristöbonus-lahjoituksen avulla.
Paremman Luonnon Puolesta -Säätiön toiminnanjohtaja Niko Nappu muotoilee: ”Olemme todella iloisia suojelualan kasvusta. Pääsemme myös jatkamaan viime vuonna HELMI- ohjelman kautta aloittamaamme ennallistamista. Vesi pysyy jatkossa suolla, jonne se kuuluu, eikä se vie turvetta mukanaan pilaamaan vesistöjä.”
Säätiön hallituksen puheenjohtaja Markku Kaloniemi pitää säätiön saavutuksia Isosuolla merkittävinä: ”Olemme saaneet lahjoitusvarojen turvin hankittua ja turvattua jälkipolville suuren yhtenäisen suoalueen. Lisäksi säätiö on onnistunut tekemään erittäin tärkeää ennallistamistyötä alueella, jota nyt jatkamme.”
Niko Nappu jatkaa: ”Säätiön pitkäjänteinen työ paremman luonnon puolesta näkyy. Suoluonto, vesistöt ja lohikalakannat kiittävät. Tavoitteena on vielä laajentaa suojeltua aluetta Isosuolla – tekemällä lahjoituksen, kuka tahansa voi osallistua konkreettisesti luontomme tilan parantamiseen” , Nappu jatkaa.
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Niko Nappu, toiminnanjohtaja, Paremman Luonnon Puolesta -Säätiö sr.
050-511 6933, niko.nappu@plups.fi
Vuonna 2008 perustetun säätiön keskeinen tehtävä on luonnonsuojelualueiksi sopivien alueiden hankinta ja suojelu lahjoitusten ja testamenttien turvin. Säätiö on merkittävin yleishyödyllinen luonnonsuojelutoimija Päijänteen valuma-alueella. Tavoite vuoteen 2030 mennessä; suojelualueidemme määrä on viisinkertaistunut, lisäksi säätiö on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä kansallisena toimijana ja kansainvälisten toimijoiden yhteistyökumppanina.


