Joskus takavuosina, kun olin noin viiden vanha, olimme perheen kanssa Suomenlahdella veneretkellä. Vietimme kaunista kesäpäivää eräässä saaressa, kunnes yhtäkkiä tieto merenpohjasta löytyneestä ankkurista alkoi kiiriä saaressa viikonlopun viettoon tulleiden veneilijöiden keskuudessa.
Ankkurin löytäneitä sukeltajia, saati ankkuria, emme tainneet edes nähdä, mutta Tinttini lukeneena ei maailmaani sillä hetkellä paljon muuta mahtunut.
Joskus takavuosina, kun olin noin viiden vanha, olimme perheen kanssa Suomenlahdella veneretkellä. Vietimme kaunista kesäpäivää eräässä saaressa, kunnes yhtäkkiä tieto merenpohjasta löytyneestä ankkurista alkoi kiiriä saaressa viikonlopun viettoon tulleiden veneilijöiden keskuudessa.
Ankkurin löytäneitä sukeltajia, saati ankkuria, emme tainneet edes nähdä, mutta Tinttini lukeneena ei maailmaani sillä hetkellä paljon muuta mahtunut.
”Isona minusta tulee sukeltaja!” tiesin, ja jossain vaiheessa isäni joutui lupaamaan, että jonain päivänä pääsisin laitesukelluskurssille. Katsoin merelle. Oma ankkurini oli tuolla jossakin.
Ensimmäisen kokemukseni laitesukelluksesta sain Kauniaisten uimahallissa. Kokemus veden alla leijumisesta ja hengittämisestä oli kaikkinensa niin voimakas, että heti seuraavana päivänä ilmoittautuin varsinaiselle laitesukelluskurssille ystäväni Petrin kanssa. Vedenalaisen maailman kutsu oli kuultu.
Minusta ei tullutkaan lentäjää, mitä äitini kenties toivoi. Olihan hän aikeissa lähettää minut lentokouluun Floridaan. Tälle tielle ilmaantunut odottamaton mutka ohjasi minut kuitenkin ihan muualle.
Joensuun yliopistoon (nykyisin Itä-Suomen yliopisto) päädyin varsin lyhyen pohdiskelun johdosta. Varusmiespalveluksen jälkeen tuli olo, että jotain pitäisi tehdä, ja kun biologian pääsykokeisiin oli vielä kokonaiset kolme viikkoa aikaa, hankin pääsykoekirjat ja menin kokeisiin kokeilemaan onneani. Biologia oli aina ollut mielenkiintoista.
Maisteriksi valmistuttuaan siirryin Helsingin yliopistoon meribiologian jatko-opiskelijaksi ja tutkmaani intohimoni kohteita, leviä, tietenkin myös sukeltamalla. Ahkerimpina sukellusaikoina minulle kertyi liki 500 sukellusta vuodessa, ja tutkimussukeltajana koulutin myös muita sukeltajia sekä osallistuin Vrouw Maria -hylyn tutkimuksiin. Näistä olisi monta tarinaa kerrottavana.
Pyöritettyämme kaverini kanssa hetken omaa meribiologista konsulttitoimistoamme ohjasi elämä asumaan Jyväskylään. Jyväskylän yliopistossa tuli talon remontoinnin ohessa suoritettua tutkinto tietotekniikasta ja huomasin ihmetyksekseni pian koordinoivani Helsingin yliopiston tutkimusasemia, joita löytyy pitkin poikin Suomineidon kuvetta aina Hangosta Kilpisjärvelle. Työpisteeni sijaitsi Lammin biologisella asemalla.
Elämän yllättävät mutkat juonenkäänteineen eivät aina ole kaikkein rationaalisimpia ja loogisimpia – ja tämän sekä monen muun arvokkaan ymmärryksen lisäksi opin myös sen, että pari tuntematonta tyyppiä takavasemmalta voi viedä asioita tosi pitkälle, jos he päättävät toimia. Lue eteenpäin, kerron tästä kohta lisää.
Voimakas Itämeri-suhteeni syntyi niinä lapsuuden kesinä, jolloin vanhempani veivät minut Suomenlahdelle retkeilemään, ja myöhemmin mökkeilemään Nauvon saaristoon. Kummisedältä saatu kirja kiskaisi minut Jacques Pickardin matkaan aina Mariaanien hautaan asti, eikä pelkoani jättiläissimpukoiden leukojen väliin joutumista lieventänyt edes vakuuttelut siitä, että Suomenlahden rakkolevien seassa ei vaani ainuttakaan jättiläissimpukkaa.
Kalastus oli kyllä kivaa, mutta ihan joka ainoa kerta en jaksanut lähteä isäni mukaan verkkoja kokemaan – en etenkään kolmatta kertaa samana päivänä.
Kaikki nämä merellisen vedelliset kokemukset – biologian myöhemmillä opinnoilla täydennettyinä – tekivät Niko Napusta ensin luonnossa liikkujan ja sitten luontoihmisen.
Mutta luonnonsuojelija hän ei vielä ollut – ennen niitä paria takavasemmalta pölähtänyttä tyyppiä, joihin tutustuttuaan hän tajusi jo neuvottelevansa ministereiden kanssa uuden kansallispuiston perustamisesta.
Tämä konsepti ei ole vielä toteutunut. Mutta ehkä jonain päivänä. Toivoa ja tavoitteita pidetään yllä – se on luontohommissa tärkeää. Niinpä uutta kansallispuistoa oleellisempaa – ainakin toistaiseksi – saattaa olla parin takavasemman tyypin ymmärrys siitä, että mitä tahansa hyvää voidaan tehdä, kunhan aletaan tehdä.
Samuli Arkko haastatteli minua syksyllä 2024 Puula-lehden artikkelia varten. Meillähän on ollut Puulalla keräyskampanja Puulan luonnon puolesta jo muutaman vuoden ajan.
“Napun puheissa toistuvatkin kielikuvat hihojen käärimisestä ja hommiin ryhtymisestä sekä uuden toiminnan edellyttämästä asennemuutoksesta. Luonnonsuojelijaksi ryhtymisessä on siis Napun mukaan kyse havahtumisesta – tai Juha Kauppisen sanoin Heräämisestä.”
“Heränneellä (tai havahtuneella) Niko Napulla ei ollutkaan minkäänlaisia vaikeuksia vastata myöntävästi tarjoukseen – tai paremminkin ehdotukseen – jonka hän sai puhelimitse reilu kolme vuotta sitten”:
– Että lähtisinkö toiminnanjohtajaksi säätiöön, joka pelastaa luontoa? Kuulostaa hyvältä. Sen konkreettisemmaksi ei asioita voi tehdä.
“Nappu oli myös vakuuttunut Päijänteen Luonnonperintössäätiö PLUPS:n toimintaideasta, jota hän pitää yhä edelleen mitä parhaimpana”:
– Säätiö ottaa vastaan lahjoituksia ja ostaa suojeluun metsiä Päijänteen valuma-alueella. Tosi suoraviivaista.
“Fokuksena on monimuotoisen luonnon, etenkin vanhojen metsien ja luonnontilaisten soiden suojeleminen, sillä ne ovat säätiön mukaan hätää kärsimässä. Samalla säätiö jakaa luontotietoutta ja kertoo, miksi monimuotoisen luonnon suojelu olisi tärkeää.
Tehtävää Nappu ei sano helpoksi – ei edes luontoihmisiksi itseään kutsuvien suomalaisten maassa – mistä huolimatta hän näkee suojelutyön kehittyneen lupaavasti oikeaan suuntaan”:
– Vuoden aikana meille on tullut paljon enemmän testamentteja ja muita lahjoituksia. Ja meillä on alkanut isoja ennallistamishankkeita Leivonmäellä, Hartolassa ja Vesijärvellä.
Näin edellä siis Puula-lehden vuoden 2024 viimeisessä numerossa. Ennallistamishankkeet Hartolassa ja Vesijärvellä on saatettu onnistuneesti loppuun ja vuosi 2025 tuo varmasti uusia tuulia hankkeita eteenpäin vietäviksi myös ennallistamisen saralla.
Nyt olemme monin tavoin uuden äärellä ja menossa säätiönä eteenpäin suurin harppauksin. Haluamme olla väylä kaikille suomalaisille olla osa vapaaehtoisen luonnonsuojelun kasvutarinaa. Uusi nimi ja säätiön tarkoituksen toteuttamisen aktiivisempi ote tarkoittaa myös muutoksia toimintakulttuurissa.
Lahjoitusvarat säätiö käyttää aluehankintoihin toiminta-alueellamme, joka on laaja Päijänteen valuma-alue (katso kartta). Tällä alueella suojelutarve on suurin koko Suomessa. On järkevää tehdä lahjoitus säätiölle, joka suojelee metsiä keskisessä Suomessa. Yrityslahjoitukset tulevat olemaan erittäin oleellinen osa rahankeräystä ja varainhankintaa. Testamenttien suhteen olemme luotettava taho, joka turvaa testamentatun metsän ikiaikaisuuden. Alueellinen Paremman Luonnon Puolesta -Säätiö toimii toisaalta koko Suomen alueella pyrkien vaikuttamaan ja tukemaan suojelutoimia kaikkialla. Säätiö voi myös ottaa vastaan lahjoituksena maa-alueita koko maan alueelta. Lahjoituksena saaduille alueille pyritään hakemaan luonnonsuojelulain mukainen rauhoituspäätös. Nämä tilanteet käydään läpi lahjoittajan kanssa tapauskohtaisesti. Joka tapauksessa säätiölle lahjoitettu metsä on jo suojeltu – suojelu ja monimuotoisen luonnon pelastaminen ovat säätiön tarkoitus!
Visiomme Paremman Luonnon Puolesta. Säätiö tulee vuoteen 2035 mennessä suojelemaan rikasta luontoamme 20 000 hehtaarin edestä. Verrattuna Helsingin kaupunginosiin se vastaisi noin 200-kertaisesti Töölön pinta-alaa! Haluamme säilyttää keskisen Suomen luonnon tunnusomaiset piirteet tuleville sukupolville – jopa entistä parempina.
Olemme jo nyt merkittävin yleishyödyllinen luonnonsuojelutoimija Päijänteen valuma-alueella. Vuoteen 2030 mennessä suojelualueidemme määrä on viisinkertaistunut ja 2035 alueiden määrä ylittää 250 alueen rajan. Vuonna 2035 suojelualuverkosto ja ekologisine käytävineen on yhdessä sidosryhmien kanssa saatu toimivaksi rakenteeksi. Vuonna 2035 Paremman Luonnon Puolesta -Säätiö on vakinnuttanut asemansa merkittävänä kansallisena ja kansainvälisenä toimijana. Vuonna 2035 luontokato on saatu käännettyä monimuotoisuutta kasvattavaan suuntaan, ja panostamme edelleen kaikkemme paremman luonnon puolesta.
Toivon, että otat yhteyttä. Miten sinä haluat olla osa tarinaamme – miten sinä alat paremman luonnon puolustajaksi.
Niko Nappu, toiminnanjohtaja, Paremman Luonnon Puolesta -Säätiö, 050-511 6933.
