Paremman luonnon puolesta säätiön  - vihreä logo

Koivumäen metsä

Keski-Suomi

Korpilahti, Jyväskylä

Säätiö osti syyskuussa 2012 Jyväskylästä, Korpilahden Rutalahdelta noin 15,5 hehtaarin suuruisen Koivumäen metsätilan. Alue on säätiön ensimmäinen suojelukohde.

Kallioinen metsätila ulottuu etelässä karun Kivijärven rantaan. Rakentamatonta rantaviivaa on noin 250 metriä. Lännessä alue rajautuu pienen Rimminlammen kosteikkoon, joka tunnetaan laulujoutsenen pesintäpaikkana.

Metsästä runsaat puolet on luonnontilaista ja lähes luonnontilaista koivu- ja havupuuvaltaista vanhaa metsää, jossa viihtyvät muun muassa pyy ja metso. Eliölajeille tärkeää lahopuuta on paikoitellen runsaasti. Hämyisen metsän läpi virtaa viehkeä luonnontilainen puro, jonka kautta Kivijärvi laskee Päijänteeseen.

Tilalla on myös eri-ikäistä, luontaisesti syntynyttä taimikkoa.

Maisemaa koristavat komeat kivilohkareet.

Koivumäki sijaitsee lähellä Rutalahden muita suojelukohteita sekä Leivonmäen kansallispuistoa tuoden lisävahvistusta seudun suojeluverkostoon.

Alue on Keski-Suomen Ely-keskuksen päätöksellä rauhoitettu lailla joulukuussa 2012.

Metsien lintuja

Tällä videolla näet muutamia metsiemme lintuja. Tunnistatko kaikki? Osa lajeista on hätää kärsimässä! Esimerkiksi hömötiaisen kanta on romahtanut; Suomen pesimäkanta on vähentynyt 2000-luvulla alle puoleen. Hömötiainen on luokiteltu Suomessa erittäin uhanlaiseksi lintulajiksi. Muutos on ollut nopea: vielä vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa hömötiainen luokiteltiin elinvoimaiseksi ja vuonna 2015 vaarantuneeksi lajiksi. Hömötiainen kärsii metsätaloudesta, sen nopea väheneminen on hälyttävä merkki suomalaisen metsäluonnon tilasta. Voit osaltasi auttaa metsien lintuja. Paremman Luonnon Puolesta -Säätiö hankkii lahjoituksilla metsiä siellä elävien lintujen turvaksi!

Puula vesistössä ja kuusikoista muodostuvat saaret hohkaavat iltapäivän valossa. Valokuvaajana toimii Teemu Saloriutta

Maanomistaja

Liity kasvavaan luonnonystävien joukkoon, joka on tehnyt konkreettisen teon paremman tulevaisuuden puolesta.