Paremman luonnon puolesta säätiön  - vihreä logo

Kuminansalo

Keski-Suomi

Korpilahti, Jyväskylä

Säätiö  osti joulukuussa 2014 Kuminansalon saaritilan pohjoiselta Päijänteeltä. 26 hehtaarin Kuminansalo sijaitsee komeassa Kuminan saaressa Korpilahdella Jyväskylässä.

Kuminansalossa on rakentamatonta rantaa itä- ja länsipuolella yhteensä noin kilometrin verran. Rantametsiköt ovat valtaosin luonnontilaisia.  Itärannan jyrkkärinteinen metsikkö on monimuotoinen, ja alueella on hyvin tikoille sopivaa lahopuuta. Alueella kasvaa myös yksittäisiä metsälehmuksia. Itärinne laskeutuu Syväsalmen rantaan. Tilan kallioinen länsiranta on mäntyvaltainen.

Kuminansalon sisäosan metsissä on tehty hakkuita, ja alueella on pääosin luontaisesti uudistunutta taimikkoa.  Kuminansalon metsäalueen luonnonarvot paranevat vuosikymmenten kuluessa.

Kuminansalo laajentaa pohjoisen Päijänteen suojelualueverkostoa. Muutaman kilometrin säteellä saaresta on useampia suojelukohteita.

Kuminan pohjoisosassa sijaitsee Jyväskylän veneseuran tukikohta ja virkistysalue. Kansikuva: Marjo Kuisma.

Kuminansalo kuvina

Kuminansalo (kuva: Marjo Kuisma).

Kuminan saaren rantaa Kuminansalon suojelualueemme kohdalta (kuva: Marjo Kuisma).

Kuminansalo (kuva: Marjo Kuisma).

Rantakallio järvimaisemalla (kuva: Marjo Kuisma).

Saari on tikkojen suosiossa

Suojelumetsistämme löydät useita tikkalajeja. Videolla näet: käpytikan, valkoselkätikan, pohjantikan ja palokärjen. Jotkin suojelualueemme on hankittu erityisesti uhanalaista valkoselkätikkaa ajatellen. Lahjoituksesi turvin saamme tikoille lisää kotimetsiä!

Puula vesistössä ja kuusikoista muodostuvat saaret hohkaavat iltapäivän valossa. Valokuvaajana toimii Teemu Saloriutta

Maanomistaja

Liity kasvavaan luonnonystävien joukkoon, joka on tehnyt konkreettisen teon paremman tulevaisuuden puolesta.