Paremman luonnon puolesta säätiön  - vihreä logo

Torkansaari

Pirkanmaa

Kuhmoinen

Päijänteen Luonnonperintösäätiö PLUPS sai huhtikuussa 2024 lahjoituksena pienen saaren Kuhmoisista. Suomen luonnonsuojeluliitto Jämsän seutu ry. lahjoitti PLUPS:lle suojelutarkoituksiin pienen saarikiinteistön Kuhmoisten Rekisalon länsipuolelta. Saarue, niminen kiinteistö on säätiön kolmas suojelukohde Kuhmoisissa.

Suojeluun lahjoitettu alue on oikeastaan enemmän niemi, kuin saari. Sekapuustoinen koivuvaltainen kiinteistö on pieni, mutta tärkeä palanen suojelualueverkoston kasvattamisessa alueella. Lähistöllä on useita isompia luonnonsuojelualueita, kuten säätiön omistama Lehtosaaret Rekisalon toisella puolella. Tämä pieni suojelukohde lähiympäristöineen on varmasti monille linnuille mieluinen turvasatama.

Kartassa on saaren kohdalla nimi Torkansaari. Torkkamäki eli Torkka oli Peksan torpasta kehittynyt oma torppansa. Asuminen ei ollut täysin pysyvää ja lopulta torppa jäi tyhjilleen 1920. Eli saari on saanut nimensä sittemmin jo hävinneen asuinpaikan mukaan.

Vanhassa pitäjäkartassa Torkan torppa lienee ollut Kivelän kohdalla.

Torkka oli Rekisalon puolella hieman saaresta pohjoiseen. Onko saari saanut nimensä torpan vai torppa saaren mukaan?

Rekolaan kuulunut Peksan torppa tunnetaan myös nimellä Lossit. Talolla oli laidunmaita Rekisalon puolella ja nimestä voitaneen päätellä että siinä oli jonkunlainen kulkupeli esim. karjan siirtämiseen laitumelle. Venematkaa Kalliosalmen yli Peksan ja Torkan välillä tulee noin 300 metriä.

Kalastaja Pentti Linkola asui Kuhmoisten vuosinaan Vierulassa, aivan Torkansaaren lähellä.

Vesiemme asukkeja

Tukija

  • Suomen luonnonsuojeluliitto Jämsän seutu ry. – tämä lahjoituksena saatu suojelukohde lähiympäristöineen on varmasti monille linnuille mieluinen turvasatama.
Puula vesistössä ja kuusikoista muodostuvat saaret hohkaavat iltapäivän valossa. Valokuvaajana toimii Teemu Saloriutta

Maanomistaja

Liity kasvavaan luonnonystävien joukkoon, joka on tehnyt konkreettisen teon paremman tulevaisuuden puolesta.