Päijänteen Luonnonperintösäätiö PLUPS:n jo ennestään suuri suojelualue Hartolan taajaman eteläpuolella sijaitsevalla Isosuolla laajeni noin 26 hehtaarilla. PLUPS hankki keväällä 2024 Isosuon itäosasta kaksi määräalaa, jotka kasvattavat säätiön Isosuolta omistamien alueiden yhteispinta-alan noin 150 hehtaariin.
Isosuon länsiosan kiinteistöt rauhoitettiin luonnonsuojelulain nojalla 2022. Rauhoitettu ala (55,3 ha) saatiin silloin osaksi valtakunnallista Luontolahja-kampanjaa.
Isosuo on valtaosin luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen keidassuo. Suo on maisemallisesti ehyt lukuun ottamatta luoteisosan turvetuotantoaluetta. Suota reunustavat rämeet, mutta sen keskiosissa on avoimia neva-alueita ja harvempaa pientä kituliasta mäntyä kasvavaa nevarämettä.
Isosuo on Etelä-Suomen laajimpia soita, jotka ovat jääneet valtakunnallisen soidensuojeluohjelman ulkopuolelle. Se on Päijät-Hämeen merkittävin lintusuo, tärkeä pesimäalue ja lintujen muutonaikainen levähdyspaikka. Alueella pesii muun kapustarinta ja liro. Muuttoaikoina Isosuolta on tavattu muun muassa jänkäkurppa, heinäkurppa ja ampuhaukka. Kohde on maakunnallisesti tärkeä kurkien kerääntymisalue, jonne kurjet kokoontuvat erityisesti yöpymään paikan rauhallisuuden vuoksi. Isosuo on myös uhanalaisiin perhosiin kuuluvan rämekarvajalan pohjoisimpia ja merkittävimpiä esiintymiä Suomessa.
PLUPS hankki keväällä 2024 Isosuon Itäosasta kaksi määräalaa, joiden yhteispinta-ala on noin 26 hehtaaria. Toiminnanjohtaja Niko Nappu kuvailee uusia suojeluun hankittuja alueita: ”nyt hankitut alueet laajentavat upealla tavalla suojelualuettamme Isosuolla. Määräalat laajentavat säätiön jo omistamaa aluetta merkittävällä tavalla suon itäreunalla. Suuri osa nyt ostetusta alueesta pitää sisällään melko avointa suota ja suon reunan turvemetsää. Alue pitää sisällään myös noin seitsemän hehtaaria peltoa.”
Nyt hankittujen määräalojen ostamiseen käytettiin merkittävältä osin Partioaitan Ympäristöbonus -lahjoitusvaroja (10 000 €). PLUPS:n ”Suo elämä suolle” -hanke oli vuonna 2023 Partioaitan Ympäristöbonuskohde. Partioaitan lahjoitus käytetään soilla tehtäviin luonnonhoitohankkeisiin ja suoluonnon pelastamiseen.
PLUPS tuotti yhteistyössä Keski-Suomen Elokuvakeskuksen kanssa ”Luontosukellus 2023” -luontoelokuvafestivaalin joulukuussa 2023. Merkittävä määrä (n. 6500 €) tähän kohteeseen kohdennetuista lahjoituksista tehtiin säätiölle elokuvafestivaalin aikana. Elokuvakeskus lahjoitti itse varoja Isosuon määräalojen hankintaan 1067 €.
Osa kohteeseen lahjoittaneista on halunnut pysyä nimettöminä.
Karttalinkit:
Päijänteen Luonnonperintösäätiö PLUPS:n jo ennestään suuri suojelualue Hartolan taajaman eteläpuolella sijaitsevalla Isosuolla laajeni noin 26 hehtaarilla. Isosuon itäosan kaksi määräalaa kasvattavat säätiön Isosuolta omistamien alueiden yhteispinta-alan noin 150 hehtaariin.
PLUPS on saanut lahjoituksena pienen saaren Kuhmoisista. Suomen luonnonsuojeluliitto Jämsän seutu ry. on lahjoittanut PLUPS:lle suojelutarkoituksiin pienen saarikiinteistön Kuhmoisten Rekisalon länsipuolelta. Saarue, niminen kiinteistö on säätiön kolmas suojelukohde Kuhmoisissa.
Päijänteen Luonnonperintösäätiö PLUPS hankki joulukuussa pienen, mutta sympaattisen suojelualueen Leivonmäen Savenahon kylästä.
PLUPS osti joulukuussa 2022 Sysmän Virtaalta runsaan 73 hehtaarin metsäalueen. Alue nimettiin Sammalsuonvuoren metsäksi.
Kesäkuussa 2022 PLUPSille lahjoitettiin reilun kolmen ja puolen hehtaarin suuruinen Ojala, metsä- ja maatila Sysmän Taipaleen kylästä. Alue nimettiin Saimi Korpelan muistometsäksi.
PLUPS osti helmikuussa 2022 Hartolan Leppäkoskelta 14 hehtaarin metsäalueen, josta valtaosa on uhanalaiselle valkoselkätikalle soveliasta lehtimetsää. Alue nimettiin Majuven metsäksi.
Säätiö osti joulukuussa 2021 Sysmän Saarenkylästä, läheltä Päijännettä 40 hehtaarin jylhäkallioisen Pirttivuoren metsän.
Pekka Louhivuoren perikunta lahjoitti säätiölle jylhänkomean Lumevuoren Haapasaaren länsipuolelta. Alue on puolen hehtaarin kokoinen ja luonnontilainen.
PLUPS osti heinäkuussa 2021 yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa Pentti Linkolan muistometsän, Riuttasalon, Toivakasta läheltä Päijännettä.
Säätiö on ostanut joulukuussa 2020 yhdeksän hehtaarin metsätilan Korpilahden Rantuusta läheltä Päijännettä.
Säätiö sai Pienet Verkkosaaret lahjoituksena kesäkuussa 2020. Saaret sijaitseva Korpilahdella Päijänteellä Kärkistensalmen länsipuolella.
Säätiö osti maaliskuussa 2020 Vehkosaaren 64 hehtaarin metsäalueen Vesijärveltä.
Säätiö osti hehtaarin kokoisen Lehtosaaren Kuhmoisista Päijänteeltä heinäkuussa 2019.
PLUPS osti toukokuussa 2019 Hartolan taajaman eteläpuolella sijaitsevalta Isosuolta 116 hehtaarin alueen.
Säätiö osti 25 hehtaarin Petäjäsaaren metsätilan Rautavedeltä Hartolasta toukokuussa 2018.
Syvänsilmänvuoren 17 hehtaarin rantametsä Sysmän Virtaalta siirtyi helmikuussa 2016 säätiölle.
Säätiö hankki marraskuussa 2015 viiden hehtaarin kokoisen, runsaspuustoisen Haapakoskelon metsän Sysmän Virtaalta.
Päijänteen Luonnonperintösäätiö osti joulukuussa 2014 suojeluun toisen saarialueen Asikkalan Urajärveltä.
Säätiö osti joulukuussa 2014 Kuminansalon saaritilan pohjoiselta Päijänteeltä.
Säätiöön omistukseen siirtyi elokuussa 2014 Asikkalan Urajärvellä sijaitseva noin hehtaarin kokoinen Korppisen saari.
Säätiö osti tammikuussa 2013 Kuhmoisista komean Pihlajasaarten alueen.
Säätiö osti syyskuussa 2012 Jyväskylästä, Korpilahden Rutalahdelta noin 15,5 hehtaarin suuruisen Koivumäen metsätilan.