Syvänsilmänvuori, Sysmä

Syvänsilmänvuoren 17 hehtaarin rantametsä Sysmän Virtaalta siirtyi helmikuussa 2016 säätiölle. Lokakuussa 2017 alue laajeni länteen, kun säätiö osti viereisen runsaan 10 hehtaarin Savelan metsätilan.

Syvänsilmänvuoren metsä sijaitsee Nuoramoisjärven länsirannalla Päijänteeseen laskevan Tainionvirran suulla ja reilun kahden kilometrin päässä säätiön Haapakoskelon metsästä.

Syvänsilmänvuoren alueella kasvaa luonnontilaisen kaltaista satavuotiasta metsää, jossa on järeitä kilpikaarnamäntyjä ja paikoitellen runsaasti haapaa. Alueella on lehtoa ja rantaluhtaa. Alueen istutuskuusikoihin on alkanut jo muodostua lahoavaa puuta. Metsässä kasvaa paikoitellen runsaasti sinivuokkoa. Maisema eteläosan kalliojyrkänteineen on komea. Rauhallisella alueella pesii muun muassa korppi.

Alueen arvoa nostaa yli kilometrin pituinen luonnontilainen ranta. Vastaavanlaisia rakentamattomana säilyneitä rantoja on Päijänteen seudulla enää hyvin vähän. Syvänsilmänvuoren alueelle on kaavoitettu kahdeksan vapaa-ajan tonttia, jotka jäävät rakentamatta.

Syvänsilmänvuoren alueesta on luonnonsuojelulailla suojeltu vuonna 2016 luonnontilaisin ja varttunein metsän kokonaisuus yhteensä kuusi hehtaaria. Laajennusosaan on haettu luonnonsuojelulain mukainen rauhoitus lokakuussa 2017.

Alueen kartta

Kuvat: Marjo Kuisma, Markku Kaloniemi

Suojelukohteet

Kauno Hopeasaaren muistometsä

Säätiö on ostanut joulukuussa 2020 yhdeksän hehtaarin metsätilan Korpilahden Rantuusta läheltä Päijännettä.

Pienet Verkkosaaret

Säätiö sai Pienet Verkkosaaret lahjoituksena kesäkuussa 2020. Saaret sijaitseva Korpilahdella Päijänteellä Kärkistensalmen länsipuolella.

Vehkosaari, Hollola

Säätiö osti maaliskuussa 2020 Vehkosaaren 64 hehtaarin metsäalueen Vesijärveltä.

Lehtosaari, Kuhmoinen

Säätiö osti hehtaarin kokoisen Lehtosaaren Kuhmoisista Päijänteeltä heinäkuussa 2019.

Isosuo, Hartola

PLUPS osti toukokuussa 2019 Hartolan taajaman eteläpuolella sijaitsevalta Isosuolta 116 hehtaarin alueen.

Petäjäsaari, Hartola

Säätiö osti 25 hehtaarin Petäjäsaaren metsätilan Rautavedeltä Hartolasta toukokuussa 2018.

Syvänsilmänvuori, Sysmä

Syvänsilmänvuoren 17 hehtaarin rantametsä Sysmän Virtaalta siirtyi helmikuussa 2016 säätiölle.

Haapakoskelon metsä, Sysmä

Säätiö hankki marraskuussa 2015 viiden hehtaarin kokoisen, runsaspuustoisen Haapakoskelon metsän Sysmän Virtaalta.

Uusisaari, Asikkala

Päijänteen Luonnonperintösäätiö osti joulukuussa 2014 suojeluun toisen saarialueen Asikkalan Urajärveltä.

Kuminansalo, Korpilahti, Jyväskylä

Säätiö osti joulukuussa 2014 Kuminansalon saaritilan pohjoiselta Päijänteeltä.

Korppinen, Asikkala

Säätiöön omistukseen siirtyi elokuussa 2014 Asikkalan Urajärvellä sijaitseva noin hehtaarin kokoinen Korppisen saari.

Pihlajasaaret, Kuhmoinen

Säätiö osti tammikuussa 2013 Kuhmoisista komean Pihlajasaarten alueen.

Koivumäen metsä, Korpilahti, Jyväskylä

Säätiö osti syyskuussa 2012 Jyväskylästä, Korpilahden Rutalahdelta noin 15,5 hehtaarin suuruisen Koivumäen metsätilan.

Pentti Linkolan muistometsä

PLUPS osti heinäkuussa 2021 yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa Pentti Linkolan muistometsän, Riuttasalon, Toivakasta läheltä Päijännettä.