Paremman luonnon puolesta säätiön  - vihreä logo

Toiminnanjohtajan terveiset

Valkoselkätikka (kuva: Niko Nappu).

Uusi toimintavuosi on alkanut positiivisissa merkeissä. Alkuvuodesta säätiö sai hankittua merkittävän lahjoituksen turvin Hartolan Leppäkoskelta 14 hehtaarin metsäalueen, josta valtaosa on uhanalaiselle valkoselkätikalle soveliasta lehtimetsää. Alueella kasvaa iäkkäitä hies- ja rauduskoivuja, järeitä haapoja ja rannoilla tervaleppää. Alueella on myös rämettä.
Metsä rajautuu Leppälahden Majuvenlahden rantaan. Suojelualue nimettiin Majuven metsäksi.

Viime vuoden lopulla aloitimme yhteisen hankkeen elokuvaohjaaja ja tuottaja Marko Röhrin kanssa, jonka tavoiteena on parantaa Puulaveden, eli tuttavallisemmin Puulan suojelun määrää. Pelastetaan Puula -keräyksen tuotot käytetään suojelualueen hankkimiseen Puulalta. Kampanja on voimassa toistaiseksi ja raha-lahjoitusten lisäksi toivomme saavamme aluelahjoituksia Puulan upealta alueelta. Haluamme hankkeen myötä myös kasvattaa tietoisuutta ympäristöstä ja sen tilasta. Voit osallistua kampanjaan osoitteessa https://pelastetaanpuula.fi.

Kevät on tuonut mukanaan suuria uudistuksia säätiön toimintaan. Toimistomme on muuttanut Sysmästä Säynätsalon entiselle kunnantalolle Jyväskylään. Toimiston ihanteellinen sijainti historiallisessa rakennuksessa, keskellä ”Päijänteen Tahitia” on jo nyt näkynyt vilkkaana kiinnostuksena säätiön toimintaa kohtaan – tule sinäkin vierailulle juttelemaan luontoasioista. 

Säätiö palkkasi myös uuden työntekijän helmikuun alusta. Pystymme nyt paremmin vastaamaan toiminnan kasvun myötä syntyneisiin haasteisiin.

Olemme tilanteessa, jossa monimuotoisen metsäluonnon heikkeneminen edelleen kiihtyy, ilmasto muuttuu ja koko maailma on vakavien haasteiden edessä. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme kokeneet pandemian ja nyt itäinen Eurooppa on sodan keskellä. Ajatuksemme ovat sodan uhrien luona.

Vuonna 2021 säätiö sai lahjoitusvaroja noin 400 000 €, jotka käytettiin täysimääräisesti suojelualueiden hankintaan. Lisäksi saimme lahjoituksena ensimmäisen suojelualueen Puulavedeltä.

Toivomme vuodesta 2022 menestyksekästä suojeluvuotta säätiölle. Alla linkki uutiskirjeeseemme, josta voit lukea alkuvuoden tapahtumista. Kiitos, että olet ollut tukemassa meitä. Apuasi tarvitaan myös jatkossa.

https://www.plups.fi/wp-content/uploads/2022/04/Uutiskirje_huhtikuu-2022.pdf

Säätiön toiminnan kannalta ja haastavista ajoista huolimatta olemme asettaneet tämän vuoden tavoitteeksi saada hankittua jopa neljä uutta suojelualuetta. Tähän emme pysty ilman Sinun apuasi. Otamme vastaan rahalahjoituksia, maa-alueita ja testamenttilahjoituksia.

Auta meitä suojelemaan luontoa – suojelu säätiön kautta on vahvaa suojelua!

Mukavaa kevään seuraamista kaikille. 🙂

Niko Nappu ja valkoselkätikka