Elinympäristöjen suojelu on tärkeää. Luonnonsuojelu ja mielenkiinto kohdistuu usein vain tiettyihin lajeihin. Suojelemalla elinympäristöjä turvaamme kokonaisuuksia, yhteisöjä ja verkostoja. Ole kiinnostunut suomalaisesta luonnosta ja osallistu sen suojeluun. Päijänteen Luonnonperintösäätiö PLUPS:n kautta voit lahjoittamalla auttaa suomalaisen luonnon suojelemisessa Päijänteen alueella ja sen ympäristössä. Alla hieman asiaa raakuista. Niitä emme kenties pysty enää toiminta-alueellamme auttamaan, mutta voimme suojella monien muiden lajien elinympäristöjä. Toimimme lahjoitusvaroin (rahalahjoitukset, maa-aluelahjoitukset, testamentit).
Raakku, 200+ vuotias nuorukainen
Suoritin biologian opettajan pedagogisten opintojen viimeistä harjoittelua keväällä 2014. Käsittelimme seitsemännen luokan oppilaiden kanssa simpukoita. Aloitin oppitunnin kertomalla kauan aikaa sitten eläneestä tutkijasta (Carl Von Linné) ja hänen 1758 julkaisemastaan kirjasta (Systema Naturae), jossa esiteltiin uusi tapa nimetä eläinlajit. Eräs jännittävä simpukka, jonka Linné tuona vuonna nimesi oli Margaritifera margaritifera, jonka tunnemme yleisemmin jokihelmisimpukkana eli raakkuna.
Äärimmäisen uhanalaisen raakun kohtalo on traaginen. Laji suojeltiin vuonna 1955, mutta olemme menettäneet enemmän raakkuja suojelun jälkeisinä vuosina, kuin ennen sitä. Tällä hetkellä Suomesta tunnetaan enää vain toista sataa raakkujokea tai -puroa ja näistä enintään kolmasosassa on lisääntyviä kantoja. Näidenkin populaatioiden lisääntymisen taso on huono.
Jokihelmisimpukka on luonnosusojelulailla rauhoitettu laji, jonka ylösnostaminen joen pohjasta ja minkäänlainen häiritseminen on kielletty. Myöskään tyhjiä kuoria ei ole lupa kerätä!
Raakun elämä on monivaiheinen ja pitkä. Satavuotias raakku ei ole harvinaisuus, siis, jos onnistut ylipäätään löytämään raakun. Suojeltu raakku on kirkkaiden ja puhtaiden virtaavien vesien laji ja sen elämässä on useita ratkaisevia vaiheita ja hurjia seikkailuja. Ei uskoisi tästä jokien hiljaisesta möllöttäjästä.
Simpukan elämä alkaa, kun naaraspuolisen simpukan kiduslehtien pinnalla oleva munasolu hedelmöittyy. Pikku raakku on autuaan tietämätön maailmasta ensimmäisen kesän loppuun asti, jolloin sen vapaus koittaa. Yhdessä useiden muiden pikku toukkien kanssa se lähtee metsästämään sopivaa lohikalaa väli-isännäkseen. Raakut ovat hieman nirsoja, ne kelpuuttavat toukkiensa väli-isänniksi ainoastaan lohikalan. toiset raakut suosivat lohia ja toiset taimenia. Oletetaan, että sankaritoukkamme löytää mukavan kalan, jonka kanssa se viettää talven pimeät tunnit sen kiduksiin tarrautuneena. Seuraavana kesänä pikkuiseksi simpukaksi kehittynyt sankarimme on valmiina pudottautumaan pohjaan.
Supersankarillemme kelpaa vain liiasta kiintoaineksesta ja humuksesta vapaa pohja, eihän se pohja muuten hapetu, jos sen päällä on kasa törkyä. Raakun alku asuu pohjan sisällä useita vuosia (4–8). Se ei ole koolla pilattu, kun se aikanaan nostaa “päänsä” (simpukoilla ei ole päätä) pohjan yläpuolelle. Vajaan sentin kokoinen nilviäinen ottaa kasvupyrähdyksen seuraavan 20 vuoden aikana, jolloin se saavuttaa myös sukukypsyyden. Sankarimme supervoima taitaa olla sen pitkäikäisyys, helmiä, kun on vain hyvin harvassa yksilössä.
Raakkujen keräämisellä jokien pohjasta lienee pitkät perinteet ja jo ainakin 1500-luvulla tiedetään helmiä havitellun pohjoisen raakkujoista. Saamelaiset, itäsaamelaiset sekä kolttasaamelaiset ovat harjoittaneet helmenpyyntiä muiden askareiden lomassa. 1900-luvulle tultaessa ainoastaan Kuolan alueen koltat harrastivat raakkujen pyyntiä. Ammattimaiset helmenpyytäjät ovat olleet kautta aikain harvassa. Tiedetään, että etelästä saapui ammattimaisia helmenkalastajia saamelaisten alueelle ja heidän taskuihinsa taisivat valua myös suuri osa saamelaisten helmisaaliiden tuotoista.
Joen tai pikku puron pohja tulee hyvin tutuksi, sekä veden peseminen. Raakku suodattaa vedestä ravintoa ja sen läpi menee vuorokaudessa keskimäärin 50 litraa vettä. Ruotsissa on mitattu joidenkin vanhusten iäksi 280 vuotta! Lähes 300-vuotias raakku on siis ollut jo 18-vuotias Linnén julkaistessa kirjansa ja antaessaan sille tieteellisen nimen, joka tarkoittaa helmenkantajaa. Tehdäänpä pieni laskutoimitus ja selvitetään sen vesimäärän tilavuus, jonka tuo sankarimme ruotsalainen serkku on suodattanut lävitseen elämänsä aikana. Vaikka emme ota laskussa huomioon karkausvuosia ja saamme tulokseksi yli 5 miljoona litraa! Suodattaessaan vedestä ravintoa raakut muuttavat samalla ympäristöään ja luovat hyvät olosuhteet paitsi itselleen niin myös esimerkiksi lohikaloille. Raakun merkitys elinympäristön muokkaajana ja ylläpitäjänä tekee siitä niin sanotun ekosysteemin avainlajin.
Ihmistoiminnan seurauksena raakun luontainen esiintyminen on vaakalaudalla. Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla tehdään viimeisiä virityksiä, jotta luonnon populaatiot saataisiin pelastettua. Nyt on nähkääs niin, että raakkujen elinolosuhteet ovat menneet niin huonoiksi, ettei lisääntyminen luonnossa enää onnistu. Konnevedellä on raakkuja kuuluisilta raakkujoilta: Mustiojoki, Ähtäväjoki, Karviajoki ja Isojoki. Toivottavasti saamme tämän Suomen luonnon uskomattoman nestorin pelastettua jollain uskomattomalla tempulla. Vielä on aikaa, eikä pyyhettä kannata heittää kehään!
Niko Nappu, toiminnanjohtaja PLUPS
